Kasvojooga

Haluaisitko, että kasvosi hehkuisivat ja näyttäisivät terveemmiltä tai erilaiset kasvojen jännitystilat helpottaisivat? Mikäli vastasit kyllä, niin silloin Viisas Elämä -kirjoista Danielle Collinsin kirja on juuri sinua varten.

Olen niin iloinen ja onnellinen siitä, että pääsin Viisas Elämä -kirjalähettilääksi ja näin pääsen esittelemään teille blogini lukijoille yhden Viisas Elämä -kirjan joka kuukausi tämän vuoden ajan. Rakastan lukemista ja luen mielelläni hyvinvointikirjoja, joten tämä on minulle huipputilaisuus. Ensimmäinen saamani Viisas Elämä -kirja on Danielle Collinsin Kasvojooga. Ennen kuin sain kirjan käsiini, en osannut ajatella kasvojoogalta mitään muuta, kuin rentoutusta kasvojen ja päänalueen jännistystiloihin. Kasvojoogalla on kuitenkin paljon muitakin hyviä vaikutuksia kasvoille ja koko keholle.

Kasvojooga saattaa alkuun kuulostaa vaikealta, mutta sitä se ei todellakaan ole. Kirjan liikkeet ovat helppoja ja sopivat hyvin myös aloittelijoille. En ollut koskaan kokeillut kasvojoogaliikkeitä ja en ollut myöskään ennen tätä kirjaa kuullutkaan kasvojoogasta. Heti kuultuani saavani juuri tämän kirjan, ajattelin, että nyt saan hyviä rentoutusvinkkejä pään- ja kasvojenalueen jännitystiloihini. Minulla on aika ajoittain hampaiden yhteen puremista öisin ja se aiheuttaa kipuja sekä jännitystä kasvoihini, päähäni ja niskaani. Olen joskus saanut hammaslääkäriltä jumppaohjeita leuoille, mutta ne ovat olleet niin vaikeita ja työläitä, joten ovat jääneet tekemättä. Kasvojen alue ei varmasti ole monellakaan ihmisellä treenamisen ykkösalueena, joten liikkeiden on oltava helppoja ja niitä täytyy pystyä tekemään esimerkiksi televisioita katsellessa.

Danielle Collinsin mukaan liikkeet on hyvä tehdä alkuun peilin edessä, mutta liikkeiden tultua tutuksi, peilin voi jättää pois ja tehdä liikkeitä vaikka kylvyssä, kuten hän itse tekee. Vuorokauden ajalla ei ole merkitystä, milloin tekee, pääasia kun tekee. Kirjassa on ohjeita eri pituisiin kasvojoogaharjoitteisiin. Lyhimmillään yksi minuutti päivässä riittää, mutta tietysti paremmat tulokset saavutetaan pidemmillä harjoitusohjelmilla.

Danielle Collins on itse kehittänyt kasvojoogametodin. Kaikki sai alkunsa hänen sairastumisestaan ja siitä alkaneesta joogaharjoittelusta. Jo varhain hänen joogaurallaan hän itse ja hänen asiakkaansa pohtivat, miksi joogaharjoituksia tehdään vain kasvojen alapuolelle, eikä ollenkaan kasvoille. Kasvojen tulisi sopia yhteen muun kehon kanssa.

Kasvojoogan positiiviset vaikutukset

Itse olen tehnyt kasvojoogaharjoitteita tässä vaiheessa vasta kaksi kertaa, joten en pysty kertomaan omia kokemuksiani pidemmän aikavälin harjoittelun positiivisistä vaikutuksista, mutta Danielle näyttää kuvissa upealta, joten kasvojen harjoittamisella on varmasti vaikutusta. Yllätyin, että päämme alueella on 57 lihasta ja luitakin 22. En ollut osannut ajatella lihasten määrää noin suureksi ja itsekin aloin ihmetellä, miksi meitä ei opeteta juurikaan missään ennaltaehkäisemään päänalueen jännitystiloja ja kehittämään lihaksia pääämme alueella. Kasvojoogan liikkeet tehdään lihaksien ja ihon avulla, mutta niiden kehityttyä, myös kasvojen luut saavat paremmin tukea.

Sanomattakin on selvää, että kasvojooga kiinteyttää ja silottaa kasvojen ihoa ja samalla myös vähentää ryppyjä sekä juonteita. Kukapa ei haluaisi näyttää terveemmältä ja nuorekkaammalta. Harjoitteet vähentävät myös erilaisia jännitystiloja kasvoilla, hartioissa, kaulassa ja niskassa. Jännitteiden vähentymisen myötä, kivut helpottuvat. Lisäksi kasvojooga lisää tietoisuutta, joten tietoinen läsnäolo vahvistuu. Kaiken kaikkiaan kokonaisvaltainen hyvinvointi lisääntyy.

Itse huomasin kahden harjoittelukerran jälkeen, miten jäykät kasvojeni lihakseni ovat, johtuen varmaan treenaamattomuudestani ja hampaiden yhteenpuremisesta. Jo muutaman minuutin harjoittelu auttoi ja tunsin, että jännitykset alkoivat purkaantua. Toisessa poskessani alkoi myös nykimään jännitysten helpottaessa. Uskon, että tulen tekemään kasvojoogaa jatkossakin, niin hyvä olo siitä tuli.

Kirja on pieni kooltaan, joten se kätevä ottaa mukaan vaikka töihin tai matkoille. Töissä mikrotauon aikana voi tehdä vaikka vain yhden kasvojoogaliikkeen, yksikin liike päivässä on avuksi. Kasvojooga -kirja ei ole pelkästään kasvojoogaharjoituksia, vaan myös innostavia vinkkejä kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin.

Pienin askelin kokonaisvaltaisempaan hyvinvointiin ❤

-Satu-

Advertisement

2 vastausta artikkeliin “Kasvojooga

  1. Tämä kirja on varmasti lukemisen arvoinen. Mieleen tulee heti eräs asia, johon kasvojooga voisi myös auttaa on tinnitus eli kun saa kasvo- ja poskilihasten seudun rennommaksi niin jännitykset lieventyvät. Jo pelkkä huomion kiinnittäminen kasvoihin voi olla hyvä – teen joskus mikrojumppaa kasvoille jos huomaan leukaperien olevan kireällä – läähätän kieli ulkona (kuin koira) tai auon suutani (kuin kala kuivalla maalla) tai hieroskelen leukojani, yksinollessani siis.
    Kasvoista näkyy miten voimme. Kiitos myös Viisas elämä sivuston vinkistä, aion kurkata sinne. Kiva saada ”uusia tuulia”! 🙂

    Liked by 1 henkilö

    1. Hei, todellakin lukemisen arvoinen kirja ja liikkeet helppoja. Mulla on ollut tapana myös varsinkin autolla ajaessa aukoa suuta ja venytellä myös suunaluetta, mutta nyt huomasin, että olen tainnut tehdä liian rajusti liikkeitä. Nyt hellemmin vähän jumppailen kasvojani jatkossa. Kasvoista näkyy tosiaan, miten voimme. Viisas Elämä-sarjassa on paljon hyviä kirjoja. Olen aika monta kirjaa lukenut ja lauantaina ostin yhden kirjan. Siihen en ole vielä ennättänyt paneutua, mutta se kirja oikein vaati päästä mun mukaan. Siinä on pakostikin jotain hyviä oivalluksia mulle ❤ Kiva, että löytyi uusia tuulia. Jännityksellä odotan, mikä on seuraava Viisas Elämä – kirja. Siitä sitten taas kirjoittelen teille kaikille myös.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s