Meditaatio

Minun mielikuvani meditoinnista aiemmin on ollut buddha istumassa risti-istunnassa meditoimassa hokien samalla jotain mantraa. Mielikuvassa oli samalla jotain mystistä, jotain pelottavaa ja sellaista mihin en uskonut itse pystyväni. Viime kesänä kuitenkin aloin yhdistämään meditaatiota sekä mindfulnessia ja nyt huomaan meditoivani useammin kuin tekeväni mindfulness-harjoituksia. Meditointi ei ole ollut minulle kuitenkaan helppoa. Nyt vasta tällä viikolla sain ensimmäisen mielettömän voimaannuttavan ja huikean meditointikokemuksen.

Mitä meditointi on ja mitä hyötyjä siitä on?

Meditaatiosta löytyy useita erilaisia määritelmiä. Yksinkertaisimmillaan meditaatio voi olla esimerkiksi silmien sulkemista ja keskittymistä omaan hengitykseen, kun taas buddhalaisuus pyrkii meditaatiossa valaistumiseen. Minulle itselleni meditaatio on ennen kaikkea mielen tyhjentämistä kaikista ajatuksista. Pakolla ei ajatuksia kuitenkaan saa tyhjennettyä mielestä, vaan jälleen kerran lempeys mukaan ja antaa ajatusten vain itsestään soljua pois. Meditoidessa voi keskittyä johonkin esineeseen tai kuvaan, esimerkiksi maisemaan. Keskittyessä keho rentoutuu ja mieli rauhoittuu.

Meditaatiolla on tutkitusti lukuisia erilaisia terveydellisiä hyötyjä, kuten kivun tunteen väheneminen, verenpaineen ja sykkeen aleneminen sekä aineenvaihdunnan paraneminen, toteavat Virolainen & Virolainen Viisas Elämä -sivustolla. Lisäksi meditaatio voi vähentää päänsärkyjä sekä migreenejä, astman oireita ja ahdistuneisuutta. Kaiken kaikkiaan meditaatio voi parantaa elämänlaatua merkittävästi. Minulle tärkeimmät hyödyt meditoinnista ovat olleet fibromyalgiakipujen väheneminen, unenlaadun paraneminen ja rentous. Hyvän meditaation jälkeen olo on uskomattoman rento ja ihana. Jos meditoin aamulla, vaikutukset säilyvät koko päivän.

Miten aloittaa meditointi?

Kerron tässä, miten minä olen päässyt meditoinnissa alkuun. Sinulle saattaa sopia paremmin joku toisenlainen tapa. Netistä löytyy useita sivustoja, joissa opastetaan meditoinnin aloittamisessa. Kannattaa tutustua niihinkin.

Olen useasti meditoinut illalla nukkumaan käydessä, koska nukahtamiseni on saattanut olla hankalaa, joten olen etsinyt meditaatiosta apua nukahtamiseen. Nyt olen kuitenkin siirtynyt meditoimaan useammin aamulla kuin illalla, koska mielestäni meditoinnin hyvät vaikutukset pääsevät paremmin esille aamulla meditoidessa ja hyvä olo kestää koko päivän. Itse suosin enemmän pitkällään meditoimista, mutta yhtä lailla voi istua tai olla muussa itselleen mieluisassa asennossa. Aloitan joka kerta meditoinnin pienellä noin 10 minuutin joogaharjoituksella. Saan avattua kehoani ja koen, että se voimistaa meditaation vaikutuksia. Joogaharjoituksen jälkeen laskeudun pitkälleni joogamatolle ja alan keskittyä hengitykseen. En itse pysty vielä meditoimaan ilman ohjattua meditaatiota, joten kuuntelen Youtubesta meditaatioharjoituksia. Suosikkejani ovat Kupariketun ohjatut meditaatiot. Hänellä on mielestäni miellyttävä ääni, musiikki on hieman mystistä ja rentouttavaa. Kupariketulta löytyy eri tilanteisiin sopivia erilaisia harjoituksia. Tarkoitukseni on päästä vielä eroon ohjatuista meditaatioista ja meditoita ns. itse keskittymällä esimerkiksi maisemaan, mutta vielä en ole siihen valmis. Ohjatun meditaation aikana keskityn musiikkiin ja ohjeisiin, mitä nauhalta tulee. Annan muiden ajatusten lipua pois mielestäni. Kerroinkin jo alussa, miten voimallinen viimeisin meditaatiohetkeni oli. Pääsin eroon kaikista muista ajatuksista ja keskityin vain siihen, mitä ohjauksessa käskettiin. Alitajuntani tuotti ikäänkuin aivan itsestään esille erilaisia kuvia ja katsoin niitä ajattelematta mitään. Samalla unohdin koko kehoni ja kaikki ympäriltäni aivan täysin. Tämän hetken olisin halunnut jatkua pidempään ja toivon, että pääsen tuohon tilaan meditoidessa jatkossakin. Tuo hetki on sellainen, joka on mielestäni oikeaa meditaatiota ja siihen kannattaa pyrkiä, koska olo sen jälkeen on mieletön.

Jos innostuit kokeilemaan meditaatiota, muista, että vaatii aikaa ja säännöllistä harjoittelua, kunnes pääset keskittyneeseen tilaan, jossa ei tunne kehoaan ja kuule mitään ympäriltään. Sitkeyttä ja lempeyttä meditointiin sinulle.

Viikonloppuna ohjelmassani ovat Joogamessut. Niistä bloggausta ensi viikolla. Aurinkoista ja lempeää viikonloppua kaikille!

Mainokset

5 thoughts on “Meditaatio

  1. Tervehdys! Kirjoitat hyviä ja mielenkiintoisia tekstejä. Olen hirvikolarista selvittyäni tutustunut myös meditaatioon. Minä olen saanut ”helpotusta” hermokipuun myös meditaatiota. Olen löytänyt myös intuitiivisen maalaamisen ja luonnosta on tullut minulle tärkeä. Huomaan, että henkisyys on tullut minua lähemmäksi kolarista selvittyäni. Minulla on paljon samoja ajatuksia, kuin sinulla. Kaikkea hyvää sinulle! Terv. Minna (poluillaelaman.blogspot.com)

    Tykkää

    1. Kiitos, onpas kiva kuulla että olet tykännyt lukea blogiani. Luonto on mulle myös tärkeä ja minä askartelen. Kolari on varmasti ollut sulle se, joka pisti henkisyyden alulle. Mulle se oli ehkä työttömyys ja rankat asiat lähimenneisyydessä. Käyn lukemassa sun blogia myös 🙂 Satu

      Tykkää

      1. Hei, Minua kosketti myös se, että olemme melkein samanikäisiä ❤️ minä 44v ja minulla on kolme teiniä täällä kotona… Ilmoittauduin intuitiivisen maalaamisen kurssille, jospa sieltä löytyisi eväitä henkiselle polulleni… Terv. Minna

        Tykkää

      2. Kuulostaa hyvältä tuo maalauskurssi 😊. Joo ollaan tosiaan melkein samanikäisiä. Varmaan ikä on myös oikein sopiva henkisille asioille, lapset isoja, joten jää aikaa itselle ❤

        Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s