Viime viikolla jouduin kohtaamaan yhden pahimmista peloistani: lemmikin menettämisen pelon. Onneksi pahin pelkoni ei kuitenkaan toteutunut ja meillä on vielä kaksi koiraa.
Toinen koiristamme alkoi kipuilla viime maanantaina ja ei pystynyt laittamaan päätä maahan ollenkaan. Tämän vuoksi valvoinkin hänen kanssaan lähes kokonaan kolme vuorokautta, lukuunottamatta aina pieniä nukkumispätkiä. Torstaina onneksi syy kipuiluun selvisi, aivokalvontulehdus. Kortisonilääkitys lähti auttamaan lähes heti ja tällä hetkellä koira on melkein normaali oma itsensä. Nyt koiran koko loppuikä on pientä pelkoa ja varovaisuutta, uusimisen pelossa. Esimerkiksi rokotuksia ei hänelle voi enää antaa ikinä, mutta pääasia on, ettei vielä ollut hänen aikansa lähteä ja on nyt jo melko hyvässä kunnossa.
Meillä kaikilla on varmasti monia erilaisia pelkoja elämämme aikana. Toiset saattavat pelätä esimerkiksi hämähäkkejä, toiset kuolemaa/sairauksia ja jotkut lentämistä. Niin kauan, kun pelkoa pystyy hallitsemaan jollain tasolla, eikä se häiritse normaalia elämää, on pelko luonnollista ja normaalia. Pelko voi kehittyä myös sairaudeksi ja silloin olotilaa saattaa olla itse vaikea tunnistaa. Tälläisessä tilanteessa tarvitsee ulkopuolista apua ja oikeanlaista hoitoa. Itselläni on ollut ensimmäisen lapseni syntymän jälkeen synnytyksen jälkeinen masennus ja silloin koin voimakasta pelkoa vakavavasti sairastumista sekä kuolemaa kohtaan. Pelko vakavasta sairaudesta alkoi täyttää elämääni ja tarkkailin koko ajan itseäni. Pienenkin oireen löydettyäni itsestäni, googlasin ja päädyin lukemaan erilaisista vakavista sairauksista. Mitä enemmän pelkäsin, sitä enemmän kehoni sekä mieleni kuormittui ja sitä enemmän erilaisia oireita ilmaantui ja pelkoni lisääntyi. Kehoni yritti purkaa ulos psyykkistä taakkaa fyysisinä oireina ja samalla mieleni voima sairastutti minua lisää. Se, miten päädyin tähän tilaan, on varmasti seurausta hormonitoiminnasta, yhtäkkisestä suuresta vastuusta vauvasta ja myös yksinäisyydestäni, jota koin uudessa elämäntilanteessa. Aluksi en tunnistanut ollenkaan tilani vakavuutta. Olin vain niin uppoutunut pelkoihini. Lopulta tilanteen purkaminen kesti vuosia. Sain pelkoni normaalille tasolle lääkityksellä, terapialla ja ystävieni avulla. Vielä tänäkin päivänä, saan itseni helposti samanlaiseen pelon tilaan, ellen pura oikeilla keinoilla pelkoani ulos.
Nykyisin pelon astuttua elämääni, koen alkuun hyvin paniikinomaisia oireita, kuten vatsakipua, huimausta, sydämen tykytystä, unettomuutta ja päänsärkyä. Mielestäni tämä vaihe pelon kohtaamisessani on kaikkein ikävin. Tämän vaiheen aikana en pysty nukkumaan, syön huonosti, en ota ystäviini yhteyttä, en joogaa, en meditoi, en lenkkeile, sometan vain tai märehdin. Teen kaikkea, mikä pahentaa vain oloani entisestään. Lamaannun täysin. Tässä vaiheessa tuntuu, ettei mikään ulkopuolelta tuleva, kuten halaukset tai lohdutukset tms. auta. Minun on itse alettava työstää pelkoani. Alkujärkytyksen ja lamaantumisen jälkeen otan pelonkohteeni käsittelyyn. Alan yksinkertaisesti miettimään, mikä on pahinta, mitä tilanteessa voi tapahtua. Esimerkiksi koirani tilanteessa mietin, että koiran menettäminen luonnollisesti/eutanasian kautta, on pahinta, mitä meille voi tässä tilanteessa tapahtua. Tiedän, miten sydäntä särkevää on luopua lemmikistä, mutta tiedän myös sen, että olemme aiemminkin siitä selvinneet ja tiedän, että olisimme selvinneet siitä nytkin. Onneksi kuitenkaan nyt ei tarvinnut. Minua auttaa selvästi pahimman vaihtoehdon ja sen ajatteleminen, miten siitä selviää kaikesta huolimatta. Sillä saan suhteeni pelkoon normalisoitumaan.
Pelon ns. normalisoiduttua, alan etsimään tietoa pelkooni liittyvistä asioista ja keskustelen myös ystävieni kanssa. Tiedon lisääntymisen ja ystävieni avulla, pääsen sen verran jaloilleni, että alan myös huolehtimaan jälleen itsestäni ja näin oloni alkaa vähitellen helpottua, vaikkei pelkoni aihe olisikaan täysin hävinnyt. Rentoutuminen ja luonnossa liikkuminen auttavat minua myös lievittämään pelkojani. Lisäksi olen huomannut, että nukkuminen on erittäin tärkeää tässäkin tilanteessa. Väsyneenä pelot tuntuvat voimakkaammilta.
Mitä asioita sinä pelkäät? Miten toimit pelon kohdatessa? Miltä pelko tuntuu kehossasi ja mielessäsi?
On tärkeää tunnistaa omat pelkonsa ja se, miten keho reagoi pelkoon. Kun on tunnistanut omat pelkonsa, pystyy kohtaamaan ja käsittelemään ne. Käsittelemättömät pelkotilat aiheuttavat usein ahdistusta. Se, miten pelkoja tulisi käsitellä, riippuu meistä jokaisesta itsestään. Jokaisella meillä lienee omat tapamme käsitellä pelkojamme. Mitkä ovat sinun tapasi käsitellä pelkojasi?
Satumaista ajattelua 