Uusi alku -uhka vai mahdollisuus?

Meistä jokainen on varmasti ollut elämänsä aikana useita kertoja tilanteessa, jossa ollaan uuden alun edessä: on esimerkiksi vaihdettu työpaikkaa, koettu avioero, muutettu toiselle paikkakunnalle tai saatu lapsi. Joskus uusi alku on toivottu ja tietoisesti itse toteutettu, mutta joskus siihen päädytään pakosta, ehkä jonkin kriisin kautta. Kriisi laittaa meidät usein elämän edessä polvilleen, mutta myöhemmin huomaa, että juuri näin kaiken piti mennäkin: loppujen lopuksi avautui uusi mahdollisuus, johon ei olisi ehkä päätynyt ilman kriisiä.

Varmaan arvaattekin, että oma blogihiljaisuuteni on liittynyt jollain tavalla tähän aihepiiriin. Kyllä, näin on. Olen uuden edessä. Ratkaisut eivät ole olleet helppoja ja ne ovat vaatineet kyyneleitä, puhumista, ystävien tukea ja monien asioiden selvittelyä, mutta nyt ne on tehty ja pian on aika siirtyä uuteen. Välillä olen miettinyt, mitä muut ihmiset ajattelevat ja teenkö nyt varmasti oikein. Prosessin aikana olen tuntenut myös katkeruutta ja vihaa maailmaa sekä elämää kohtaan, mutta nyt se kaikki on poissa ja näen uuteen siirtymisen vapauttavana, jännittävänä ja ihanana mahdollisuutena. Kaikkein vaikeinta tässä on ollut epävarmuus, mutta nyt kun kaikki on päätetty ja alan toteuttaa uutta alkua, on olo vihdoin helpottunut. Uskon ja luotan, että tästä tulee vielä hyvä uusi alku ja elämällä on tarjota jotakin parempaa minulle.

Olipa uusi alku itsensä haluama tai yllätyksenä tullut, liittyy siihen aina myös pelkoja ja epävarmuutta, siksi monet eivät uskallakaan hypätä uuteen. On helppo jatkaa tutulla turvallisella linjalla, vaikka ei olekaan tyytyväinen elämäänsä. Joillekin tämä ratkaisu sopii, mutta minulle ei. Minä olen ottanut useita riskejä elämäni aikana ja syöksynyt suin päin uuteen. Välillä on karahtanut kiville melko lujaa, mutta mitään ei saa, jos pelkää epäonnistumista. Päivääkään en ole katunut epäonnistuneitakaan ratkaisujani. Aina olen saanut kaikista kokemuksista niin paljon uusia positiivisia juttuja, etten ole osannut katua. Epäonnistumiset ovat myös opettaneet, kasvattaneet ja vahvistaneet minua. Tehneet minusta juuri tälläisen ihmisen, mikä nyt olen.

Joku toinen saattaa nähdä tilanteeni niin, etten osaa rauhoittua paikoilleen, en löydä paikkaani työelämässä tai olen tyytymätön elämääni. Itse näen ja koen tilanteeni toisin: en halua missään tapauksessa rauhoittua paikoilleni ja työskennellä samassa työpaikassa eläkepäiviini asti. Olen tyytyväinen elämääni näin. Näin eläen saan uusia ihania kokemuksia koko ajan ja uusia ystäviä ympärilleni. Opin uusia asioita ja en jämähdä paikoilleni. Minulle tämä sopii, mutta tiedän ettei sovi kaikille, osa tykkää olla paikoillaan. Silloin kun siitä nauttii, niin se on hyvä. Kenenkään ei pitäisi arvostella toisten valintoja. Jokainen tekee omat ratkaisunsa ja vastaa niistä itse.

Toivottavasti kirjoitukseni saa sinutkin pohtimaan omia uusia alkujasi, millaisia ne ovat olleet ja miten olet niihin päätynyt? Mitä positiivista olet niistä saanut itsellesi? Oletko miettinyt nyt jotain uutta elämääsi, mitä se on ja mikä estää sinua tekemästä sitä?

Rohkeutta ja rakkautta uuteen

Satu

4 vastausta artikkeliin “Uusi alku -uhka vai mahdollisuus?”

  1. Tosi hyvän aiheen valitsitkin: Uudet alut – niitä pohdin itse tuon tuostakin.

    Olen elämäni aikana jättänyt ihmisiä ja koteja sekä työpaikkoja, jopa synnyinmaanikin. Kun oli tullut siihen pisteeseen että oli pakko alkaa ruotia elämäänsä ja sitä tosiasiaa: Onko tämä sellaista elämää jota minä haluan elää, jossa minä voin hyvin?
    Kun vastaus oli kielteinen niin päätös jättää se ja aloittaa alusta – menipä se syteen tai saveen – antoi toivoa että haluan itse päättää asioistani, enkä vain elää muiden mielen mukaan enää. Jotenkin vain tuntui että asiat tulisivat olemaan paremmin vaikka kyllä se oli työlästä ensi alkuun. Ihan kävi surutyöstä!
    Tämä vaatii rohkeutta ja uskaltaisin melkein väittää tietynlaista hulluuttakin (siis rämäpäisyyttä?) lähteä sinne jyrkänteen reunalle, levittää siipensä ja sydän pamppaillen heittäytyä elämän vietäväksi. Ottaa riski, kantaako siipeni ja jos ei niin mikä/kuka minut sitten pelastaisi. Luulen että me (sinä Satu ja minä) olemme saaneet kasvattaa tuntosarviamme jo lapsuudesta asti ja se on auttanut meitä välttämään vaaratilanteita – olemme selvityjiä.

    Puhuit paikoilleen jähmettymisestä – se ei ole ollut minunkaan mieleeni, ei alkuunkaan varsinkin nuorempana. Vanhemmiten olen kuitenkin rauhoittunut paikoilleni maantieteellisesti (erinäisistä terveyssyistä), mutta en silti ole henkisesti jumiutunut, koska on niin monta tapaa rikastuttaa elämäänsä (luonto, musiikki, taide+kulttuuri jne).

    Näin myöhäissyksyllä se niin haikea ilmiö tuli taas silmieni eteen: Jätin lähtevälle joutsenparvelle hyvästit tänään. Ja tippa tuli linssiin, tänäkin vuonna. Mielessäni toivoin jälleennäkemisen riemua. 🙂

    Jotta voi antaa tilaa uudelle niin pitää osata päästää irti vanhasta. 🙂
    Tulee mieleen yksi vanha biisi, ”..väliaikaista kaikki on vaan..”

    Liked by 1 henkilö

    1. Voi miten ihanasti taas kirjoitit ❤ Samaistuin kyllä niin taas jokaiseen sinun lauseeseesi. Täydennät kommenteillasi hyvin minun ajatuksiani, kiitos siitä ❤ Yksi ovi kun sulkeutuu, niin toinen avautuu. Se tuli nyt minulle mieleen myös tästä aiheesta ❤

      Tykkää

  2. Kiitos että saan kirjoittaa tänne ajatuksiani.Saan itsekin vahvistusta sinun kertomuksista.

    Mutta huomaan että ilmaisutaitoni on joskus ehkä vähän liian suorasukaista kun käytin sanaa hulluus/rämäpäisyys…otin kuitenkin sen riskin kun kuvailit itseäsikin suorasukaiseksi. Näin jälkikäteen voikin oikeastaan olla kysymys oman sisäisen äänensä kuuntelusta. Ja se on monille vaikeaa juuri siitä syystä ettei uskalla lähteä niistä vallitsevista olosuhteista, vaikka elämä olisikin ahdistavaa/uuvuttavaa tai ihan muuta kuin oikeastaan haluaisi. Monet jäävät huonoon suhteeseen tai työpaikkaan vain vanhasta tottumuksesta. Tai että sukulaiset niin vaativat tai että pitää pitää yllä tietynlaisia kulisseja ym.
    Kai siinä on pohjimmiltaan kyse että jos on vakaat olot ja tulot niin siitä pidetään kynsin hampain kiinni vaikka muuten elämä olisikin ihan päin p-tä. Itsekin olin suhteessa jossa asiat olivat monilta osin hyvin, ainakin taloudellisesti, mutta silti en elänyt arvojeni mukaista elämää ja se alkoi kaivertaa oloani yhä enemmän ja enemmän. Lopulta päätös lähteä tuntu ainoalta oikealta ratkaisulta. Vaikka se vaati myös monia uhrauksia niin se oli sen väärti.

    Kuunnella sydäntään ja sisintään on mielestäni kaikkein tärkeintä, koski se sitten mitä tahansa.

    Liked by 1 henkilö

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s