Kipu ja sen hyväksyminen

Kipu, tuo yksi piru iski taas voimalla elämääni. Se tuli taas aivan yhtäkkiä, tuulisten sekä kosteiden ilmojen myötä ja sai minut ahdistumaan sekä lamaantumaan. Mitä enemmän ahdistun kivusta, sitä enemmän se ottaa valtaa elämästäni. Miksi en vaan voi hyväksyä kipujani?

Joka kerta kun fibromyalgiakivut iskevät voimakkaina, käyn saman kuvion läpi. Aluksi lamaannun sekä kaadun sohvalle ja mietin, miksi taas. Yleensä kipujen voimistumiselle löytyy hyvä syy, kuten nytkin: tuulinen ja kostea sää. Sen jälkeen pohdin, entä jos tämä ei olekaan fibromyalgiaa, vaan jotain vakavaa. Jokainen varmaan voi kuvitella, kun tälläisiä pohtii mielessään ja makaa vaan sohvalla, niin kivut eivät varmasti ainakaan helpotu. Joka kerta tämän kammottavan alkuvaiheen jälkeen, löydän onneksi itsestäni sisun ja päätän, että perhana tästä noustaan. Alan liikumaan ja tekemään normaaleja asioita kipulääkkeiden voimin. Jonkun ajan kuluttua huomaan, että tulee päivä, jolloin en tarvitsekaan kipulääkkeitä ja olo on lähes kivuton, kunnes taas sama iskee uudelleen ja kaikki alkaa alusta. Sitä ei tiedä yhtään, iskeekö kivut seuraavana päivänä vai vaikka viikon päästä. Joka ainoa kerta voimakkaiden kipujen helpotuttua, menen samaan lankaan. Ajattelen mielessäni, että fibromyalgiani oli tässä ja kivut eivät enää palaa. En ole vielä ymmärtänyt, ettei fibromyalgia ole kuin flunssa, joka loppuu, vaan se on loppuiän asia ja aina olemassa kehossani. Välillä se on helpompana ja välillä pahempana. Toisaalta olen onnekas, etten kärsi voimakkaista kivuista jatkuvasti, mutta toisaalta lähes kivuttoman kauden jälkeen, on äärimmäisen vaikea hyväksyä ja sietää kipuja.

Suomen Kipu ry:n nettisivustolla sanotaan kroonisella kivulla olevan neljä eri ominaisuutta: se vaikuttaa koko ihmiseen, se on näkymätöntä, se hallitsee ja on kielteistä. Tämän kaiken sanotaan ilmentyvän heikentyneenä elämänlaatuna. Allekirjoitan itse jokaisen sanan tästä määritelmästä. Ennen kaikkea minua on yllättänyt fibromyalgiassa se, miten voimakkaasti se hallitsee elämääni ja miten paljon se on heikentänyt elämänlaatuani. Tämän vuoksi olenkin joutunut/päässyt pohtimaan elämääni tarkemmin, muuttamaan ajattelu- sekä toimintatapojani ja ottamaan uusia ihania juttuja kuten esimerkiksi joogan sekä meditoinnin elämääni. Siitäkin huolimatta, vaikka paljon positiivista on elämässäni tapahtunut vajaan vuoden aikana, kipua en ole pystynyt vielä hyväksymään.

Miten kivun voi hyväksyä?

Kivun hyväksyminen tarkoittaa ainakin itselleni sitä, että ymmärrän sen kuuluvan sekä nyt, että myös koko loppuikäni elämääni. Ymmärtämiseen auttaa taas realistinen tieto fibromyalgiasta ja vertaistuki. Nykyisin tiedon etsiminen netistä on helppoa ja erilaisia vertaistukiryhmiä löytyy useita myös netistä. Samalla kannattaa kuitenkin muistaa, ettei kaikki tieto netissä ole oikeaa ja myöskin vertaisryhmissä olen huomannut, että kaikki oireet yritetään tunkea fibromyalgiaan kuuluvaksi. Fibromyalgia onkin hyvin moninainen ja sen oireet voivat vaihdella hyvinkin laajasti eri henkilöillä, joten oireiden tunnistaminen ei ole ollenkaan helppoa lääkärillekään, saati maallikolle. Itse lueskelen vertaistukiryhmiä silloin, kun kivut ovat pahimmillaan. Minulle tuo lohtua tietää, etten ole ainoa kivuista kärsivä. Vertaistukiryhmissä on myös kätevä kysellä toisilta kokemuksia ja vinkkejä kipujen helpottamiseen. Koen, että siinä vertaistukiryhmät ovat itselleni loistavia apuvälineitä. Valitettavasti livenä tapahtuvaa vertaistukea on ainakin meidän paikkakunnalla hyvin vähän tarjolla. Mielestäni livetuki olisi kuitenkin tärkeää, netissä itsensä tuntee kuitenkin hyvin yksinäiseksi. Ystäville voi aina tietysti puhua omista kivun tuntemuksistaan, mutta se on selvää, ettei ystävä välttämättä ymmärrä, varsinkaan jos ei itse kärsi kroonisesta kivusta. Ystävien merkitys on kuitenkin hyvin tärkeä hyvinvoinnillemme, joten ystäviä pitää tavata. Jos kivut ovat voimakkaita ja tuntuu, ettet pääse sängystä ylös, voit kutsua ystäviä kotiisi vierailemaan.

Kivun hyväksymisessä olisi tärkeää myös hyvä hoitosuhde lääkäriin, mutta minä ainakin olen tällä hetkellä aivan omillani, ilman minkäänlaista lääkärisuhdetta. Ohjeistuksenani on, että otan yhteyttä omalle terveysasemalle, jos kivut entisestään pahenevat. Tämä ei ole ainakaan itselleni riittävää. Näin alkuvaiheessa mieleeni tulee useita kysymyksiä, jotka haluaisin esittää lääkärille. Harmi vain, ettei se ole mahdollista. Toivon todella sydämeni pohjasta saakka, ettei kaikkialla Suomessa olisi samanlaista tämän asian suhteen.

Useissa eri lähteissä, kuten Suomen Kipu ry:n nettisivuilla pyydetään kroonista kipua kärsiviä miettimään elämän arvoja, sitä mikä elämässä on tärkeämpää kuin itse kipu. Mitkä asiat ovat sinulle tärkeintä elämässäsi? Minulle tärkeintä elämässäni ovat perhe, koti, rakkaus ja mielenhyvinvointi. Kipujen ollessa voimakkaina, mietin usein näitä asioita ja ammennan niistä voimaa itselleni nousta sohvalta ylös. Onnekseni lapset ja koirat pitävät minua sopivasti liikkeessä ja en voi jäädä pitkäksi aikaa sohvan pohjalle. Sänkyyn tai sohvalle jääminen on varmasti kaikista pahinta, mitä voi itselleen tehdä. On tärkeää nähdä ihmisiä, liikkua, saada elämään iloa ja uusia ihania kokemuksia. En kuitenkaan tarkoita sitä, että aina on pakko nousta ylös, on tärkeää myös levätä silloin, kun keho ja mieli sitä vaativat sekä kipujen ollessa erittäin kovat. On osattava olla itselleen lempeä ja kuunneltava kehoa. Ennen kaikkea kipujen kanssa elävän on osattava olla armollinen itselleen ja pohtia niitä asioita, joita pystyy tekemään, eikä jäädä pohtimaan niitä asioita, joita ei pysty tekemään. Usein krooniset kivut vaativat jostain entisestä luopumista ja tilalle on tällöin etsittävä uusia juttuja, kuten itsekin olen etsinyt.

Terveystieteen tohtori ja fysioterapeutti Tapio Ojala sanoo, että on olemassa selvää näyttöä kivun hyväksymisen positiivisista vaikutuksista. Kun pystyy hyväksymään kivun, kipuun liittyvät ahdistus, kärsimys sekä masennus vähenevät. Lisäksi myös kipukäyttäytyminen ja toimintakyvyttömyys jäävät selvästi vähemmäksi. Nämä kaikki luonnollisesti parantavat elämänlaatua. Ojalan mukaan kipua vastaan kamppailusta luopuminen, on kivun hyväksymistä. Vaikka itsellänikin järki sanoo, että näin se on, on silti vaikeaa lopettaa kamppaileminen kipuja vastaan. Tässä on minulla ainakin vielä paljon opittavaa ja pohdittavaa. Toivon, että jonain päivänä opin hyväksymään kipuni.

P. S. Kuulisin mielelläni teiltä muilta kipukroonikoilta, miten te olette oppineet hyväksymään omia kipujanne ja miten kauan se on kestänyt. Mikäli haluat kommentoida yksityisesti, voit laittaa tulemaan viestiä myös yhteydenoton kautta.



Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s