Metsämeditaatio rauhoittaa levottoman mielen

Näin poikkeuksellisena aikana moni on alkanut liikkumaan entistä useammin metsässä. Meidänkin lähimetsän poluilla tulee vastaan huomattavasti enemmän lenkkeilijöitä kuin aiemmin. Metsässä lenkkeillessä voi harjoittaa myös metsämeditaatiota, joka rauhoittaa mieltä, voimaannuttaa, vähentää stressiä ja näin ollen tuo levollisen olon.

Metsämeditaatiota on helppo harjoittaa itsekin ilman ohjausta, mutta jos yksin ei pääse alkuun, niin ympäri Suomea löytyy myös ohjattuna erilaisia metsämeditaatio- tai metsään uppoutumisryhmiä. Metsämeditaatio sopii kaikille ja se tuo rauhaa levottomalle mielelle. Minun mielestäni sanana metsämeditaatio on huono, mieluummin käyttäisin itse sanaa läsnäolo, koska sitä metsämeditaatio parhaimmillaan on. Tässä tekstissä kerron omista keinoistani uppoutua metsään.

Hengittäminen

Metsälenkin alkuvaiheilla keskityn aivan ensimmäiseksi hengittämiseen. Tunnustelen, miltä hengittäminen tuntuu. Usein, varsinkin stressaavan päivän jälkeen huomaan, että hengitykseni on hyvin pinnallista eli käytän hengittämiseen keuhkojen yläosaa ja sisään- sekä uloshengitys on hyvin lyhyttä. Tällöin on tarpeen ottaa muutama oikein syvä ja pitkä hengitys. Minulle kaikkein toimivin keino on ottaa keuhkot aivan täyteen happea, pidättää hengitystä 5-10 sekuntia ja puhaltaa ilma ulos suun kautta hyvin hitaasti. Sisäänvetäessä ilmaa, tunnen ilman raikkauden ja tunnustelen myös kehoani, varsinkin vatsan, rinnan ja kylkien seudulta. Tunnen, miten ilma laajentaa kylkiäni ulospäin. Huomaan jo muutaman syvän hengityksen jälkeen, miten kehon jännitykset alkavat sulamaan ja stressaava olo alkaa helpottaa. Tarvittaessa toistan syvät hengitykset useampaan kertaan metsälenkin varrella. Tähän vaiheeseen voi ottaa hyvin mukaan erilaisia pieniä kevyitä venyttelyjä tai kehon vetreyttämistä. Mitä enemmän jännitystä sekä stressiä saa purettua kehosta ja stressaavia ajatuksia tyhjennettyä mielestä, sen paremmin pystyy aistimaan metsää ja olemaan läsnä hetkessä.

Aistiminen

Koko metsälenkin ajan pidän kaikki aistit valppaana. Kuuntelen metsän ääniä: lintujen laulua, puiden lehtien suhinaa, aaltojen liplatusta ja erilaisia rasahduksia. Puhelimen pidän äänettömällä, ettei sen äänet pääse häiritsemään minua. Tunnustelen kävellessäni myös, miltä maa tuntuu jalkojeni alla. Vaihtelevassa maastossa tuntemukset jalkojen alla vaihtelevat. Näin keväällä metsän erilaiset tuoksut ovat voimakkaimmillaan, joten hajuaistikin pääsee töihin. Rakastan raikasta metsän tuoksua. Koko metsälenkin ajan katselen myös ympärilleni. Annan katseen vaeltaa laajasti ja etsin ympäriltäni pieniä ihania yksityiskohtia: kauniita kukkia, luonnon muovaamia taideteoksia, puolukanvarpuja, perhosia yms. Kaiken kauniin huomaaminen saa minut tuntemaan, että olen oikeasti läsnä siinä hetkessä, enkä vain mennä touhota eteenpäin huomaamatta mitään ympärilläni.

Pysähtyminen

Jossain vaiheessa metsälenkkiä pysähdyn johonkin sopivaan paikkaan kuten kannon, kiven tai vaikkapa kallion päälle. Annan hengityksen tasaantua ja aistin rauhassa kaikkea ympärilläni olevaa. Paras fiilis on se, kun aurinko lämmittää kasvojani ja tunnen vankan vanhan kallion allani samalla, kun aallot lipalattavat vierelläni. Annan kaikkien muiden ajatusten kadota mielestäni. Olen juuri siinä hetkessä ja yhtä luonnon kanssa. En yritä muuttaa mitään. Kun tunnen oloni oikein levolliseksi, jatkan matkaani loppuun saakka.

Paluu takaisin

Lenkin loppuvaiheilla vedän vielä muutaman kerran syvään henkeä ja alan valmistautua paluuseen arkeen. Muutama hyppy ja olen valmis vastaanottamaan taas arjen vastaan.

Mitäs jos sinäkin kokeilisit ensi kerralla hieman erilaista läsnäolon lenkkiä metsässä? Muokkaa omanlaisesi metsään uppoutumislenkkisi ja tunnustele sen jälkeen miten hyvä fiilis sinulla onkaan. Alkuun varsinkin hengitysharjoitukset saattavat olla haastavia, itseäni hengittämisessä on auttanut pilates- ja joogaharrastukseni. Älä lannistu, mikäli ensimmäisellä kerralla et onnistu hengittämään syvään. Vuosien pinnallisen hengityksen jälkeen ei ole helppoa muuttaa kerralla hengitystä. Läsnäolo ja kaiken havainnoiminen voi olla myös aluksi vaikeaa, mikäli olet tottunut vain menemään ja tulemaan, olematta läsnä. Voit aloitella havainnointia ja läsnäoloa myös pienin askelin: aloita ensimmäisellä kerralla vaikka kuuntelemalla metsän ääniä ja seuraavalla kerralla kuuntelun lisäksi tunnustelet, miltä maa tuntuu jalkojesi alla.

Nautitaan metsästä, keväästä ja ihanista aurinkoisista päivistä ❤

-Satu-

4 vastausta artikkeliin “Metsämeditaatio rauhoittaa levottoman mielen”

  1. Me täällä Pohoismaissa saamme olla todella kiitollisia jokamiehen oikeuksista. Se on aivan ilmaista terveydenhoitoa, josta ei monessa maassa nk tavikset voi nauttia.
    Varsinkin niillä ihmisillä, jotka asuvat ahtaissa asunnoissa kaupungeissa on varmasti vaikeuksia, kun ovat karanteenissa. Senpä takia monet eivät noudatakaan viranomaisten kieltoja ja tunkevat itsensä baareihin ja kuppiloihin – ihan vanhasta tottumuksesta.
    Minä, omalta kohdaltani kärsisin jos en pääsisi metsään.. se on minulle elinehto.

    Minäkin olen huomannut että coronan tultua ihmiset ovat löytäneet luonnon helmaan, mutta en ole kyllä niinkään varma onko yhtä moni saanut itsensä en verran tietoiseksi että olisi osannut rauhoittua olemaan läsnä ja aistimaan ympärillään olevista, ihanista elollisista kasveista, organismeista ja eläimistä. Monet tohottavat kiireen kaupalla, mutta ehkä sekin on kuitenkin parempi kuin jäädä sisälle nököttämään… aika aikaansa kutakin.
    Metsässä on jotenkin helpompi antaa tunteiden tulla, vaikeidenkin. Olen aina tervetullut ja hyväksytty sellaisena kuin olen – kuin tulisin kotiin.
    Metsässä aikaa ei ole (aikakäsitykseni häviää koska en koskaan ota sinne kännykkää mukaan), kun saatan jäädä ihmettelemään jonkun puun kasvupaikan valintaa niin kuin viime kerrallakin: Valtavan iso Koivu oli itänyt kallionraosta, kasvanut ensin vaakasuoraan ja siitä kohti valoa. Mikä valtava kasvuvoima sillä siis onkaan!
    Metsään en voi koskaan kyllästyä, saan sieltä aina mukaani jotakin, josta voin hyvin. ❤

    Liked by 1 henkilö

    1. Kiitos kommentista ❤ Tuota en tullutkaan itse ajatelleeksi, miten onnekkaita me olemme, kun meillä on metsää ja etenkin mahdollisuus jokamiehen oikeuksilla liikkua niissä. Se ei kaikkialla tosiaan ole itsestäänselvää.
      Ihania metsähetkiä sinulle ❤

      Tykkää

  2. Hei vaan sulle, Satu sinne Savon seuduille. Taidat jo kenties olla pakkaus- tai peräti jo muuttotouhuissa kun edellisestä kirjoituksesta on jo aikaa kulunut. Toivottavasti voit kuitenkin hyvin, vaikka ymmärrän että muuton kynnyksellä on varmasti enemmän kuin tarpeeksi päänvaivaa ja tekemistä…
    Näin keväällä alkaa näitä projekteja olla vähän joka taholla (..”kun tuo kasvi pitää ruukuttaa ja tuollekin pitää jotakin tehdä, ja itämässä olevat siemenet kastella ja ja ..” Herrajjestas).
    Ihan kuin nyt ei vähempikin hössötys riittäisi.!

    Eilen metsäkävelyllä saimme myös muistutuksen hidastaa tahtia, kun avosiippani oli melkein astua sisiliskon päälle. Sen jälkeen kävelystä tuli vähän erilaista – kuin olisi tassutellut kylpytohveleissa joka askeleella varoen ettei ne kiemuraiset puiden juuret olisivatkaan jokin matelija tai muu… Kiitos sisilisko, että muistutit meitä! 🙂
    Hidastaessaan aistii todellakin enemmän, koska sielukin ehtii siihen mukaan.

    Liked by 1 henkilö

    1. Kiitos kommentista ❤. Oikein arvasit tai ehken tiesit, kun varmaan jo tunnet minuu jonkin verran. Pää on täyttynyt nyt täysin muuttoasioilla, joten blogissa on ollut hiljaista. Kolme erikin tekstiä on ollut syntymässä, mutta niiden aika ei ole vielä ollut kypsä näköjään. Piakkoin menemme katsomaan yhtä asuntoa ja toivon, että se olisi meidän tuleva koti ❤. Palailen blogin muodossa jossain sopivassa välissä. Ihanaa alkanutta kesää sinulle ja muillekin lukijoille ❤.

      -Satu-

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s