Törmäsin yhtenä päivänä sattumalta kahvilassa ystävääni, jonka kanssa emme olleet jutelleet kunnolla aikoihin. Tunnin kuulumisten vaihdon jälkeen erosimme molemmat hyväntuulisina ja päivä tuntui huomattavasti paremmalta tapaamisen johdosta. Kävinkin miettimään enemmän ystävien merkitystä omaan hyvinvointiini ja varsinkin, miksi en näe useammin ystäviäni, vaikka siitä tulee aina niin hyvä mieli. Hyvän mielen lisäksi ystävät ovat myös tukenamme erilaisissa ongelmatilanteissa ja heidän kanssaan on kiva viettää aikaa. Ystävien kanssa jaetaan myös erilaisia asioita sekä tunteita ja nauretaan yhdessä.
Mielen Ihmeet -nettisivusto on tutustunut erilaisiin tutkimuksiin, joiden mukaan ystävistä on meille useanlaisia terveydellisiäkin hyötyjä. Esimerkiksi ”Journal Proceedings of the National Academy of Sciences –tutkimuksen mukaan niillä ihmisillä, joilla on hyviä ystäviä, on kohentunut yleinen terveydentila.”
Ystävillä on myös vaikutusta kiputiloihin. ”Julkaisu nimeltään Psychosomatic Medicine kertoo, että ihmiset joiden ympärillä on rakastavia ihmisiä, kokevat kivun vähemmän intensiivisenä. Yhdysvalloissa Duken yliopistossa suoritettu tutkimus taas esittää todisteita siitä, että niiden ihmisten sydän, joilla oli vahvoja ystävyyssuhteita, oli paremmassa kunnossa. Tämä tutkimus rinnasti ystävyyden jopa kuntoiluun.
Todistetusti ystävillä on hyviä vaikutuksia sekä mieleemme että fyysiseen hyvinvointiimme. Miksi emme näe ystäviä useammin? Tai ainakin itse tunnen, etten näe ystäviäni tarpeeksi usein. Tätä asiaa lähdin pohtimaan vertailemalla meitä suomalaisia eteläeurooppalaisiin. Itselleni vertaileminen eteläeurooppalaisiin on helppoa, koska olen työskennellyt Etelä-Euroopan maissa ja nähnyt heidän mutkatonta yhdessäoloa ystävien kanssa. Me suomalaiset olemme yleensä ottaen jurompaa kansaa kuin eteläeurooppalaiset, joten meille ystävien kanssa vietetty aika ei välttämättä ole niin luonnollista, kuin monien muiden maiden kansalaisille. Perimämme ja ympäristömme ovat tietysti vaikuttanut tähän. Ja onhan meillä myös Suomessa pitkä, kylmä sekä pimeä talvi, jolloin mieli tekee käpertyä viltin sisään ja takkatulen ääreen. Keväällä valon lisääntyessä kaivaudumme jälleen ulos koloistamme ja otamme helpommin yhteyttä ystäviin. Tuntuu siltä, että silloin kun tarvitsemme ystäviä eniten, kuten juuri talvella, käperrymme itseemme entistä tiukemmin.
Me
suomalaiset suhtaudumme myös työelämään tunnollisemmin ja vakavammin
kuin monet muut kansalaisuudet, joten työelämä ”imee meistä kaikki
mehut”. Silloin ei jää aikaa ja voimia ystäville. Mielestäni meidän
pitäisi vähän höllentää ja ottaa rennommin työelämässä, jotta voimia
jäisi muuhunkin kuin työhön. Emme elä työlle, vaan aivan muille
asioille, kuten perheelle, rakkaille harrastuksille ja ystäville. Mitä
enemmän teemme muita rakastamiamme asioita työn lisäksi, sen
onnellisempia olemme ja voimme paremmin.
Aina ystävyys ei kuitenkaan tuo pelkkää hyvää elämäämme, vaan on myös sellaisia ystäviä, joista olisi hyvä päästä jopa kokonaan eroon tai ainakin vähentää heidän kanssaan viettämäämme aikaa. Tälläisen ystävän tunnistat siitä, että sinulla on tavalla tai toisella huono olo, tavattuasi hänet. Huonoa oloa voi tuoda esimerkiksi energiasyöppönäkin tunnettu henkilö, joka ”oksentaa” päällesi kaiken pahan olon, mitä hän on kantanut sisällään. Hän kaipaa sinulta sääliä, kehuja ja hyväksyntää, mutta ei anna mitään vastavuoroisesti sinulle. Hän on tyytyväinen siihen, että on saanut purettua pahan olonsa sinulle. Hän on hyvillä mielin tavattuanne, mutta sinä olet väsynyt, hämilläsi ja pahoilla mielin, koska mitään vastavuoroisuutta ei ole syntynyt teidän välillänne ja itse et ole ehkä päässyt puhumaan juuri mitään. Hän on syönyt sinun energiaasi, etkä itse ole saanut mitään tapaamiselta. Jos olet itse hyvissä voimissasi, kestät silloin paremmin energiasyöppöä.
Energiasyöppö ei ole ainoa ystävätyyppi, joka tuo sinulle huonon olon. Itse tiedät parhaiten, milloin olosi tuntuu hyvältä ystäviäsi tavattuasi ja milloin taas ei. Kun tunnet pahan olon sisälläsi, on aika miettiä, mikä aiheutti sinulle pahan olon ja onko ystävyyttä syytä jatkaa. Saattaa kuulostaa jopa julmalta ja olla vaikeaa luopua ns. ystävästä, mutta muistathan, että me itse valitsemme ystävämme ja oman hyvinvointimme.