Energiat

Tänä päivänä puhutaan paljon erilaisista energioista. Energia on jotain, mitä emme voi esimerkiksi nähdä, koskettaa tai maistaa. Toisaalta se on kaikkea mitä ympärillämme on, me itsekin olemme energiaa. Herkät ihmiset, kuten itsekin olen, vetävät helposti erilaisia energioita toisista ihmisistä itseensä. Ei tarvitse varmaan erikseen mainita, että negatiiviset energiat siirtyvät positiivisia energioita helpommin ihmisestä toiseen. Mieti vaikka tilannetta, jossa olet kotona hyvällä fiiliksellä, olet kuunnellut jotain lempibiisiä ja mieliala on korkealla, hyvä energia on sisälläsi vahvana. Joku toinen henkilö, vaikka puolisosi pyyhältää paikalle ja aloittaa valittamisen. Buff, hyvä energiasi on hetkessä poissa. Herkkänä ihmisenä olet vaistonnut puolisosi huonon energian heti, kun hän astui huoneeseen, jo ennen kuin hän avasi edes suutansa. Olet nähnyt hänen ilmeistään, eleistään tai vaikka kävelytyylistä, että nyt on joku huonosti. Joskus toinen ihminen voi väittää, että kaikki on kunnossa, vaikkei olekaan. Silloin saatat silti tuntea hänen huonon energiansa ja imeä sen itseesi. Itse vedän hyvin vahvasti toisten energioita (varsinkin negatiivisia) itseeni ja olenkin joutunut pohtimaan erilaisia keinoja, millä vahvistaa omaa positiivista energiaani.

Miten positiivista energiaa voi vahvistaa?

Me kaikki varmasti tiedämme, että positiivisuus vahvistaa positiivisuutta, joten yritän ammentaa elämääni positiivisia asioita. Teen paljon sellaisia asioita, jotka tuottavat minulle iloa ja positiivista energiaa. Jos et ole vielä miettinyt, niin nyt kehoitan sinua miettimään, mitkä ovat niitä asioita, jotka tuottavat sinulle iloa ja positiivisuutta. Laita paperille ylös ne asiat ja mieti samalla, milloin olet viimeksi tehnyt niitä asioita. Mieti sellaisia asioita, joita on helppo toteuttaa normaalissa arjessa kuten musiikin kuunteleminen, neulominen, puutarhahommat, lasten kanssa uintiretki yms. Listaan ei kannata laittaa sellaisia asioita, jotka ovat vaikeasti toteutettavissa kuten maailmanympärysmatka tai lottovoitto. Nyt etsitään arkeen iloa ja positiivisuutta. Tottakai haaveita sekä unelmia saa ja pitääkin olla, mutta niillä ei saa arkeen positiivisuutta samoin, kuin arjen pienillä ilon hetkillä.

Saan positiivista energiaa myös ystävistäni. Olen tämän henkisen matkani aikana joutunut miettimään paljon ihmissuhteitani. Meillä kaikilla on varmasti ystäviä/tuttavia, jotka valittavat koko ajan ja vievät samalla meidän energiaamme. Oman jaksamiseni vuoksi, olen joutunut karsimaan tälläisiä ihmissuhteita. En ole katkaissut välejä täysin, enkä sitä haluakaan, mutta olen vähentänyt heidän kanssaan viettämääni aikaa ja olen esimerkiksi jättänyt vastaamatta puhelimeen, silloin kun en jaksa ottaa vastaan valituksia/huonoa energiaa. Onneksi ystäväpiirini koostuu laajalti positiivisista ihmisistä. Tietenkin positiivinenkin ihminen on joskus huonolla tuulella ja valittaa, mutta siinä on se ero, että hän on valmis tekemään myös asioiden eteen jotain, että saa asiat muuttumaan paremmiksi. Ainainen valittaja ei ole valmis tekemään mitään muuttaakseen asioita. Eniten positiivista energiaa saan samanhenkisistä ihmisistä. Sellaisista, joista tiedän, etteivät he epäile tai arvostele henkistä kasvuani, vaan antavat olla minun juuri sellainen kuin olen. Heidän kanssaan keskustelut ja kokemuksien vaihto ovat parasta positiivisen energian jakamista. Positiivinen energia pysyy jopa useita päiviä.

Normaalissa elämässä joutuu kohtamaan paljon myös negatiivista energiaa. Miten silloin kannattaa toimia, ettei vedä kaikkea negatiivisuutta itseensä? Tärkeää on ensimmäisenä tunnistaa, tuleeko negatiivinen energia itsestä vai toisesta henkilöstä. Esimerkiksi ollessani eräässä koulutuksessa, minulla oli koko ajan todella huono olla. En olisi halunnut millään lähteä aamuisin koulutukseen ja päivät tuntuivat pitkiltä. Nukuin myös huonosti koko koulutuksen ajan ja kärsin päänsärystä. Ihmettelin, että miksi näin, kunnes ymmärsin, että imin itseeni kouluttajasta lähtöisin olevaa huonoa energiaa. Joskus jo pelkkä ymmärrys ja huomaaminen auttavat, ettei jatkossa enää ime itseensä toisen huonoa energiaa, mutta jossain tapauksissa joutuu rajaamaan tilannetta jollain tavoin. Olen huomannut itse jopa sanovani joissain tilanteissa, että nyt tulee huonoa energiaa liikaa. Tilanteesta riippuen täytyy miettiä, mikä on oikea tapa rajata. Joskus se voi olla poistuminen paikalta, mutta yhtä hyvin jossain tapauksessa se voi olla keskustelu.

Negatiiviset energiat vaikuttavat meidän henkiseen hyvinvointiimme uskomattoman paljon, mutta niillä on myös erilaisia fyysisiä vaikutuksia, kuten juuri päänsärkyä ja unettomuutta. Ihmisen velloessa negatiivisessa energiassa, ahdistus ja masennus myös voimistuvat. Negatiivisia energioita voi myös purkaa erilaisin keinoin omasta kehostaan sekä kodistaan. En ole vielä päässyt siihen vaiheeseen, että osaisin purkaa energioita kehostani/mielestäni, mutta olen parhaillaan tutustumassa asiaan ja harjoittelen. Palaan varmasti tähän asiaan myöhemmin vielä. Mutta sitä ennen, yritetään jakaa mahdollisimman positiivista energiaa ympärillemme.


Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s