Onnellisuuden mind map ja unelmakartta

Luin viikonloppuna Auli Malimaan uutta kirjaa Onni asuu jo sinussa ja törmäsin itselleni aivan uuteen käsitteeseen: onnellisuuden mind map. Tästä innostuinkin niin, että nyt minulla on valmiina oma onnellisuuden mind mapini. Lisäksi innostuin päivittämään myös unelmakarttani. Onko onnellisuuden mind map sinulle jo tuttu ja oletko koskaan tehnyt sellaista? Unelmakartta saattaa olla tutumpi ja monelta sellainen varmasti löytyykin jo. Unelmakarttaakin on hyvä välillä uusia. Unelmat ja haaveet muuttuvat usein iän ja ajan myötä. Näin alkuvuoden puolella ja kevään alkaessa olisikin hyvä aika päivittää oma unelmakartta ja käydä läpi haaveita ja unelmia tälle vuodelle tai kenties pidemmällekin.

Mitä onnellisuus on?

Tässä vaiheessa on tarpeellista varmasti ensin pohtia, mitä onnellisuus on. Onnellisuudesta löytyy hyvin monenlaisia erilaisia määritelmiä. Se on hyvin ymmärrettävää, koska onnellisuus on eri ihmisille erilaisia asioita. Mieti hetki, mitä onnellisuus on sinulle. Minulle onnellisuus on sisäinen olotila. Ehkä asennekin. Oman itsensä löytämistä. Asioita, joista nautin. Läsnäoloa. Onnellisuus lähtee minusta itsestäni, vaikka ympärilläni olevat asiat eivät voi olla täysin vaikuttamatta onnellisuuteeni. Onnellisuuden mind mapiini listasin juuri näitä kaikkia asioita.

Onnellisuuden mind map

Jokainen meistä on varmasti tehnyt erilaisia mind mapeja jossain vaiheessa elämäänsä, joko opiskellessa tai työelämässä, joten idea on varmasti hyvin selvä monelle. Jos mind map on vieras, niin googlaus auttaa ja löytyypä Googlen kautta myös valmiita mallipohjiakin, johon oman mind mapinsa voi rakentaa. Onnellisuuden mind mapia ei varmaan monikaan ole tehnyt vielä, mutta ideana siinä on yksinkertaisesti lähteä miettimään asioita, joista on onnellinen elämässään. Minun oma mind mapini lähti rakentumaan omasta itsestäni ja ympärille tulivat lapset, puoliso, ystävät, koirat, luonto, harrastukset, työ. Kaikista näistä asioista aloin miettimään aivan konkreettisia asioita, mistä olen onnellinen. Esimerkiksi luonto-kohtaan minulla tuli: kävelyt luontopolulla, kävelyt ja retket Casinosaarelle lasten sekä koirien kanssa, veneretket kesällä johonkin rauhalliseen saareen ja luonnon valokuvaaminen. Omasta itsestäni oli kaikkein vaikeinta keksiä positiivisia asioita, mutta kyllä niitä lopulta löytyi. Onnellisuuden mind mapin tekeminen sai minut tajuamaan, että jokaisesta ympärilläni olevasta asiasta ja itsestäni löytyy paljon asioita, joista olen onnellinen. Jo pelkkä mind mapin tekeminen sai hymyn huulilleni ja hyvän mielen. Toivottavasti sait onnellisuuden mind map -ideasta kiinni ja innostuit tekemään oman mind mapin. Se kannattaa!

Unelmakartta

Joku saattaa pohtia ja miettiä, että miksi unelmakarttakin kannattaa tehdä paperille, eikö se riitä, että unelmat ja haaveet ovat omassa päässä. Saattaa sekin riittää, mutta minulle ainakin unelmat ja haaveet jäsentyvät paremmin, jos laitan ne paperille. Hahmotan myös selvemmin, mitä haluan elämältäni. Lisäksi kun unelmakarttaa pitää esillä, muistaa unelmat ja haaveet elämän valinnoissa, jotka ohjaavat unelmia kohti. Elämähän on valintojen tekemistä. Unelmakartan voit tehdä piirtämällä, kirjoittamalla, askartelemalla tai leikkaamalla lehdistä kuvia. Tyyli on vapaa. Voit laittaa siihen lyhyen tai pitkän aikavälin unelmia ja haaveita. Itse päädyin tekemään melko lyhyen aikavälin unelmakartan. Ajattelin eteenpäin kevättä ja kesää vain. Unelmakarttaani tuli sekä arkisempia toiveita ja haaveita että muutamia isompia juttuja, jotka vaativat rahaa ja vähän ponnistelujakin. Yksi unelmistani on esimerkiksi päästä alkusyksystä hiljaisuuden mindfulness-retriittiin. Unelmakarttaa tehdessäni huomasin, että ainakin näin lyhyellä aikavälillä, unelmoin melko pienistä ja arkisista asioista ja olen nykyisin tyytyväinen melko pienestä. Mistä sinä unelmoit?

P.S. Ei sisällä kaupallista yhteistyötä. Suosittelen Onni asuu jo sinussa -kirjaa. Kirjassa käydään läpi yhdeksän erilaista ihmisen persoonallisuustyyppiä enneagrammin avulla ja miten jokainen voi löytää paremmin oman onnensa <3.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s