Pelkäätkö kuolemaa?

Moni pelkää kuolemaa. Minä en, mutta en kuitenkaan haluaisi luopua joistakin asioista (kuten rakkaista ihmisistä), joka on väistämättä edessä kuoleman myötä. Onko kuoleman jälkeen elämää? Siihen en osaa vastata, mutta toivon, että on. Se tuo lohtua.

Työskentelen tällä hetkellä sellaisessa työssä, jossa kohtaan lähes päivittäin surevia ihmisiä, jotka ovat menettäneet jonkun läheisensä hiljattain. Työn myötä olen pohtinut viime aikoina melko paljon kuolemaan liittyviä asioita. Mielestäni olemme vieraantuneet jollain tapaa kuolemasta. Se ei ole samalla tavalla luonnollista kuten entisaikaan tai kuten maissa, joissa sukupolvet asuvat yhdessä ja kuollaan kotona. Näissä maissa vainaja näytetään myös lapsille luonnollisena osana elämää ja hautajaisia juhlitaan suuren suvun voimin.

Kuolema voi aiheuttaa pelkoa ja ahdistusta, koska ei voi tietää varmaksi, mitä kuoleman jälkeen tapahtuu. Minä uskon toisaalta, että kuolema on jotain kaunista ja herkkää, mutta toisaalta pohdin myös sitä, syntyykö kuoleman jälkeen uudelleen eri ruumiissa. En voi tietää varmaksi, onko kumpikaan vaihtoehto totta, mutta näin ajatellessani saan lohtua.

Minullakin on kuoleman suhteen pelkotiloja, vaikka en varsinaisesti pelkää kuolemaa. Lähinnä pelkoni liittyvät kuolemaan liittyvään menetykseen. Minä menetän kuollessani rakkaat ihmiseni ja he menettävät minut. Miten he pärjäävät kuolemani jälkeen? Miksi heidän tarvitsee kärsiä surua? Sisimmässäni uskon kuitenkin, että jossain vaiheessa tapaamme rakkaiden kanssa, onko se taivaassa vai jossain muualla tai ehkä jossain toisessa elämässä, sitä en voi tietää. Vaikka en pelkää kuolemaa, en halua täältä vielä pois, haluan nähdä elämää vielä mahdollisimman pitkään ja mitä kaikkea ihanaa elämä tarjoaa minulle. Haluan tietenkin myös nähdä lasteni kasvavan aikuisiksi.

Uudelleensyntyminen

Jossain vaiheessa elämääni, en uskonut ollenkaan siihen, että ihminen voi syntyä uudelleen eri ruumiissa. Nykyisin uskon ja toivon, että uudelleensyntyminen on mahdollista. Luulen saaneeni erilaisia merkkejä siitä, että olen elänyt eri ihmisenä ennenkin. Olen aina tuntenut suurta vetoa Espanjaa sekä espanjalaisia ihmisiä kohtaan ja tunnen myös, että minussa on espanjalaista verta. Olen kovaääninen, nopeasti tulistuva, yhtä nopeasti lauhtuva ja espanjalainen elämänrytmi olisi minulle luonnollinen rytmi. Olenko voinut olla kenties espanjalainen jossain aiemmassa elämässäni?

Unet ja pelkotilat voivat olla myös merkkejä entisistä elämistä. Minä näin pienenä tyttönä jatkuvasti unta, että hevonen puri minua kädestä. Jo nuoruudessani aloin pohtimaan, voiko se olla merkki siitä, että jossain aiemmassa elämässäni hevonen on purrut minua. Tänäkin päivänä pelkään edelleen aivan suunnattoman paljon hevosia.

Muutama kuukausi sitten näin myös hyvin erikoisen näyn. Oliko se unenkaltainen tila vai näky jostain entisestä elämästäni, sitä en voi tietää, mutta hyvin todelta se vaikutti ja siinäkin oli hevosia mukana. Kaikkein eniten tässä jäi hämmästyttämään se, että luin sen jälkeen muutaman viikon päästä erästä kirjaa ja siinä kirjailija kertoi nähneensä täysin saman näyn. Tämän luettuani, en voinut uskoa lukemaani todeksi. Kahden eri ihmisen näyn välinen yhteys ei ole vielä täysin auennut minulle, mutta yksi vaihtoehto on se, että olemme molemmat eläneet siinä samassa maassa ja samassa tapahtumassa. Aika huikeaa, jos näin on.

Kuolemaan valmistautuminen

Voiko kuolemaan valmistautua? Kyllä voi, jos vain haluaa. Minun rakas samanikäinen ystäväni kuoli yhtäkkiä yllättäen muutama vuosi sitten. Hänen kuolemansa oli minulle yksi merkittävä ja surullinen käännekohta elämässäni. Opin silloin, että kukaan ei voi itse hallita omaa elämäänsä ja kuolema voi yllättää hetkellä minä hyvänsä. Tämän vuoksi yritänkin elää elämääni niin, että tunnen eläväni ja ympärilläni olisi myös rakkautta. Hänen kuolemansa myötä tajusin, että minäkin kuolen joskus. Sitä ennen ajatus omasta kuolemasta oli tuntunut kaukaiselta ja vieraalta.

Oman kuolevaisuuteni tajuttuani, aloin järjestellä omia asioitani kuntoon. Hoidin testamentti-, hoitotahto- ja elinluovutusasiat kuntoon, mutta lisäksi menimme myös mieheni kanssa naimisiin. (Ystäväni oli hyvin positiivinen ihminen ja hän löysi kaikista negatiivisista asioistakin jotain hyvää. Hän olisikin sanonut, että hänenkin kuolemastaan seurasi jotain hyvääkin, me menimme vihdoinkin naimisiin. ) Näiden asioiden lisäksi, olen myös kertonut perheelleni, miten toivon itseni haudattavan. Käsittelin kuolemaa silloin tunteiden ja käytännön asioiden näkökulmasta. Tämä toi jonkinlaista sisäistä rauhaa minulle. Kuolema ei tuntunutkaan niin pelottavalta, kun asiaa oli käsitellyt.

Huomasin viime viikonloppuna kirjakaupassa kirjan nimeltään: Kun minua ei enää ole. Kirjaan pystyy kirjoittamaan kaikkia tärkeitä asioita ja toiveita läheisille kuoleman varalta. Hyvä idea. Käytännön asioiden lisäksi samalla voi pohtia muitakin kuolemaan liittyviä asioita, kuten mitä tunteita kuolema herättää.

Pelkäätkö sinä kuolemaa? Mieti, millä keinoin voisit helpottaa omaa pelkoasi. Onko se käytännön asioiden järjestäminen, tunteen tasolla kuoleman kohtaaminen, lisätiedon hankkiminen vai jokin muu keino.? Me kaikki olemme jossain vaiheessa kuoleman edessä.

-Satu-

2 vastausta artikkeliin “Pelkäätkö kuolemaa?”

  1. Otat esille erittäin tärkeän aiheen, kuoleman. On totta että monella meistä ei ole henkilökohtaista kokemusta jonkun läheisen kuolemasta vaan yhteiskunta on eristänyt sen tapahtuman kliinisesti ja ”ammattitaitoisesti” sairaaloihin tms laitoksiin. Kaikki hoidetaan tehokkaasti ja on oikeastaan ohi ennen kuin kukaan on edes tajunnut mitä, miten tai missä kaikki vaan hoidetaan siististi pois näkyviltä.
    Olen joskus aiemmin työssäni saanut kokea miten hieno ja rauhallinen tunnelma oli kun eräs potilas siirtyi ajasta iäisyyteen. Se oli kaunis ja arvokas hetki, jota kannan yhä mukanani – ja juuri se tapahtuma sai minut uskomaan seuraavaan: Kuolemaa ei ole, se on vain portti. Se ajatus saa sydämeeni rauhan.

    Kun sairastuin niin että kävely, syöminen ja etenkin pään kääntäminen olivat kivulloisia ja olin jäykkä kuin seipään niellyt niin osteopaatti totesi yhden asian mikä jäi mieleeni : ”Surulle pitää antaa tilaa elämässään”. Kun olin sisäistänyt sen ajan kanssa niin oireetkin helpottivat vähitellen.
    Kuolemaan voi jollakin lailla varautua, mutta menetyksiin on ehkä vaikea varautua – onhan niin vaikea tietää mikä päivä on viimeisemme. Olen minäkin alkanut tehdä nk kuolin siivousta, kuullostaa pahemmalta kuin se onkaan. Raivailen yksinkertaisesti pois sellaista mikä olisi raskasta kenenkään alkaa selvittämään minun jälkeeni. Sitä voi muuten tehdä monta kertaa ja se saattaa olla aikaavievää. Ennen sitä luin kirjan nimeltä juuri ”Kuolinsiivous” ja se ei ollut mitenään surullinen tai pelottava – päinvastoin huumorilla veistetty, mutta silti ajatuksia nostattava kirja.
    Jälleensynymisestä puheenolleen niin on monia esimerkkejä, jotka todistavat että me olemme eläneet useammin kuin kerran. Luettuani Eino S.Revon kirjan pojastaan joka kuoli, mutta syntyi uudestaan aloin minäkin uskoa siihen että jotkut ovat eläneet aiemminkin, myös minä.
    Kerroit pelkääväsi hevosia, luin aivan äskettäin sattumalta eräästä suomalaisesta naisesta, joka käyttää hevosia apuna terapoimaan ihmisten eri ongelmiin – hevosten ehdoilla tietenkin – jos kiinnostaa etsi ”horselistener”.
    Kyse on hyvin hienovaraisesta, hellästä ja myös hengellisestä prosessista, jota ei pidä mennä vertaamaan tavallisiin hevosia riistäviin talleihin tai mihinkään vastaavaan.
    Liikutuin aivan kyyneliin saakka lukiessani sekä hevostensa että asiakkaansa tarinaa. – Jos et löydä niin etsin sen yhteistiedot sulle, laita siinä tapauksessa mulle sähkäri. 🙂
    Valo on palaamassa, onneksi vielä vähän ujona. Kestää aikansa ennen kuin taas tottuu, täytyy nauttia vähän kerrallaan.

    Liked by 1 henkilö

    1. Kiitos vinkistä! Yritän etsiä tuon horselistenerin ❤ Kyllä, näin minäkin tosiaan kuvittelen, että kuolema on kaunista ja herkkää. Jossain tapauksissa esim. vakavissa sairauksissa kuolemaa edeltävä aika on varmasti kaikkea muuta kuin kaunista, mutta itse kuolinhetki on uskomukseni ja kuulemani mukaan kaunista, seesteistä ja osin myös helpottavaakin. Aivan totta, menetyksiin ei voi varautua ja se on pelottavaa. Ikävän tunne ja se, ettei näe toista koskaan tai ainakaan ennen kuin oman kuoleman jälkeen, se pelottaa. Voi miten kauniisti sanottu: kuolemaa ei ole, vaan se on portti ❤ Jokainen voi itse pohtia mihin se portti johtaa.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s