Lukuvinkkejä vuoden alkuun

-Yhteistyössä Viisas Elämä-

Pestini Viisas Elämä -kirjalähettiläänä päättyy tähän postaukseen. Vuosi kirjalähettiläänä on ollut mahtava! Joka kuukausi olen innolla ja jännityksellä odottanut, minkä uutuuskirjan posti tuo mukanaan. Täytyy myöntää, että ilman tätä pestiäni ei olisi tullut luettua juuri näitä kaikkia kirjoja. Jokainen kuitenkin on ollut huippukirja omalla tavallaan. Kaikkein parhaiten on kuitenkin mieleeni jäänyt Oprah Winfreyn kirja: Oprah ja aikamme suurimmat ajattelijat. Kirjan alkumetreillä jo kylmät väreet värisyttivät kehoani ja kyyneleet valuivat monessa kohtaa. Kirja todellakin kosketti minua. Pystyin samaistumaan jokaiseen lauseeseen. Olenkin palannut kirjaan vuoden aikana useita kertoja ja tulen vielä palaamaan jatkossakin. Tästä pääset tutustumaan tarkemmin kirjaan.

Vaikka kirjalähettiläspestini nyt päättyy, en todellakaan lopeta lukemista ja Viisas Elämä -kirjojakin tulen lukemaan ahkerasti. Uskon, että jatkossakin kirjoittelen hyvistä kirjoista vinkkejä blogiini, kuten tein jo ennen tätkin vuotta.

Blogini on viettänyt kirjasuosituksia lukuunottamatta hiljaiseloa jo pitkän aikaa ja olen pohtinut, mitä teen tämän suhteen. Istun opintojeni parissa (niistä lisää joskus myöhemmin) tietokoneen ääressä jonkin verran, joten muutoin olen tietokoneella mahdollisimman vähän. Fibromyalgiani on siinä suhteessa pahentunut, että paikallaan oleminen on välillä tuskaa (kuten myös liika liikkuminenkin). Päädyin siihen, että annan blogini olla, enkä poista tätä, koska lukijoita vanhoille teksteille riittää. En ota itselleni paineita tästä, vaan kirjoittelen blogiani taas sitten, kun aika on oikea. Instagramin puolella olen aktivoitunut enemmän ja siellä olen kertoillut lyhyesti kuulumisiani sekä pohdintojani luontokuvien lomassa. Tervetuloa sinne seuramaan minua! Etusivun kautta pääset kätevästi Instaan suoraan.

Mutta nyt viimein asiaan. Kaksi viimeisintä kuukauden kirjaa ovat Johanna Tolppolan 15 tarinaa hyvinvoinnista ja Rebecca Campbellin Rise sister Rise vapauta viisas, villi naiseutesi. Hyvin erilaiset kirjat, mutta kumpikin taas omalla tavallaan huippuja ja sopivat oikein hyvin näin alkuvuoteen, kun pohditaan omia lupauksia, tavoitteita ja suuntaviivoja tälle vuodelle.

15 tarinaa hyvinvoinnista

Johanna Tolppolan kirjassa 15 tarinaa hyvinvoinnista pääsevät suomalaiset hyvinvointivaikuttajat kertomaan oman tarinansa. Jokaisella on tietenkin oma erilainen tarinansa ja lisäksi jokainen heistä jakaa myös muutaman oman hyvinvointivinkkinsä meille lukijoille. Minulle nämä hyvinvointivaikuttajat olivat vähän vieraampia henkilöitä, joten siksi en olisi ehkä itse valinnut tätä kirjaa kirjakaupan hyllyltä itselleni, mutta jokaisen tarina oli kuitenkin mielenkiintoista luettavaa ja tykkäsin varsinkin hyvinvointivinkeistä. Jokainen lukija voi poimia niistä itselleen sopivia vinkkejä omaan elämäänsä.

Itseäni kosketti ehkä tällä hetkellä eniten lifestyle-bloggaaja Sara Vannisen arvoihin liittyvä tarina ja hyvinvointivinkit. Itse olen juuri hiljaittain pohtinut omia arvojani (eli asioita, jotka ovat itselle tärkeimpiä elämässä) ja elänkö arvojeni mukaisesti. Minulle tärkeimmät arvot (ja Saran myös) ovat perhe ja läheiset, oma hyvinvointi sekä luonto. Näiden arvojen mukaisesti olenkin jo elänyt jonkin aikaa ja tie tuntuu oikealta, joten näin aion jatkaakin. Arvoja ei koskaan pysty varmaan täydellisesti toteuttamaan, eikä tarvitsekaan, mutta ne ovat hyvä ohjenuora ja tavoite, mitä kohti elämässä voi mennä sekä niihin voi tukeutua tilanteissa, joissa ei muuten tiedä, miten toimisi tai tekisi päätöksiä.

Saran hyvinvointivinkit:

  • Tee lista arvoistasi (3-4 riittää)
  • Lataa päivääsi hyvää fiilistä tekemällä pieni aamujumppa
  • Syö mahdollisimman värikkäitä annoksia
  • Luovu asioista, jotka eivät sovi arvomaailmaasi
  • Hyväksy itsesi
  • Vietä aikaa läheistesi kanssa

Sara oli päätynyt pohtimaan omia arvojaan tilanteessa, jossa työ vei merkittävän osan hänen ajastaan. Silloin hän tajusi, että hyvinvointi koostuu loppujen lopuksi hyvin pienistä asioista ja hetkessä elämisestä. Tämän voin minäkin allekirjoittaa.

Rise sister rise vapauta viisas, villi naiseutesi

Rebecca Campbellin kirja on huikea opas, joka auttaa naisia löytämään oman jumalallisen feminiinisen vahvuutensa.

Aiheena tämä on minulle hieman vieras. En ole koskaan tuntenut olevani mikään villi naisellinen nainen, vaan pikemminkin olen ollut hieman hukassa oman naiseuteni ja myöskin äitiyteni kanssa. En valehtele yhtään, jos sanon, että olin suorastaan kauhuissani, kun näin tämän kirjan. Yli 300 sivua täyttä asiaa naiseudesta ja minun pitäisi suoriutua siitä. Muutaman viikon pyörittelinkin kirjaa yöpöydällä ja lykkäsin vain sen lukemista. Eräänä päivänä sitten päätin, että nyt tartun kirjaan ja alan vihdoin lukemaan. Huh, mikä helpotus, kun kirjailija kertoo jo alkuteksteissä, että kirjaa voi käyttää niinkin, että avaa aina mistä kohti vain ja lukee yhden aiheen kerrallaan. Näin olenkin tehnyt ja se toimii minulle oikein mainiosti. Pieni pala naiseutta ja vinkkejä/tehtäviä aina kerrallaan.

En ole siis vielä lukenut kirjaa kokonaan, mutta olen löytänyt monia hyvin mielenkiintoisia asioita itsestäni ja naiseudestani kirjan avulla. Varsinkin naiseuden neljä vaihetta (neito, äiti, villi ja viisas nainen sekä vanha nainen) olivat sellaisia, joita jäin pohtimaan pidemmäksi aikaa. Me kaikki naiset käymme jokaisen neljän vaiheen läpi elämämme aikana ja kenties ehkä myös kuukausittain (ennen ovulaatiota, ovulaation aikana, kuukautisia edeltävänä aikana ja kuukautisten aikana). Aloitamme elämämme joka kuukausi uudelleen. Ei ihme, että naisena olo on välillä vaikeaa.

Seuraava teksti kirjasta taas oli minullekin tutumpaa. Kuten näet, kirjassa käsitellään hyvin erilaisia asioita. Mielenkiintoinen kirja kaikin puolin.

Mikä on sinun tehtäväsi? (suora lainaus kirjasta)

Usein polku, joka sinun on kuljettava, on juuri se polku, jota et tunne olevasi valmis kulkemaan. Kulje se kuitenkin.

Usein se, mikä on nousemassa sisällämme, tuntuu paljon enemmältä kuin tunnemme voivamme hallita. Ole sille säiliönä siitä huolimatta.

Usein luovan työmme tuotoksilla tuntuu olevan oma villi ja hallitsematon tietoisuutensa. Tee niitä silti.

Usein se, mitä meidän on tehtävä, tuntuu enemmän haasteelta kuin valinnalta. Valitse se silti.

Usein se, mitä meidän on tehtävä, on sitä, mikä pelottaa meitä eniten. Ole rohkea ja tee se silti.

Näihin sanoihin on hyvä päättää tämä kirjalähettiläsvuosi ja aloittaa uusi vuosi. Hyvää alkanutta vuotta 2021 teille kaikille! Voikaa hyvin! Palaan taas jossain vaiheessa.

-Satu- ❤

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s