Meditaation ja mindfulnessin synkkä puoli

Mindfulnessin ja meditaation hyötyjä sekä hyviä puolia hehkutetaan joka paikassa. Harvemmin kuitenkaan missään kerrotaan mielen harjoitteiden mukana tuomista synkistä puolista: tukahdettujen tunteiden pintaan nousemisesta, pelkojen kohtaamisesta ja muista negatiivisista tunteista.

On siis aivan totta, etteivät meditaatio ja mindfulness tuo pelkästään iloa, onnea, rauhaa ja stressittömyyttä, vaan myös ikäviä asioita. Olen kokenut tämän itsekin, varsinkin kun aloitin niiden harjoittamisen, mutta edelleen myös välillä.

Muistan, kun aloitin mindfulnessin kehoskannauksella, olin hyvin epävarma jo siitä, miltä kehossa sekä mielessä pitäisi tuntua harjoituksen aikana ja sen jälkeen. Osaanko hengittää oikein, miksi mieli harhailee, rentoudunko, miltä kehossa tuntuu, entäs mitä mielessä liikkuu. Oli todella pelottavaa tutkailla itseäni. En ollut ikinä ennen elämässäni pysähtynyt tutkailemaan näin intensiivisesti itseäni: kehoani ja mieltäni. Olin tottunut suorittamaan ja unohtanut täysin itseni, oman kehoni ja mieleni sekä oman hyvinvointini. Päässä pyöri miljoonia asioita ja ajattelin jo jossain vaiheessa, ettei tästä tule mitään. Sitkeästi kuitenkin jatkoin. Vähitellen opin rauhoittumaan harjoitusten aikana ja olemaan läsnä sekä tutkailemaan kehoani. Samalla mieli tyyntyi ja avasin itseäni.

Siinä vaiheessa, kun aloin avata itseäni, iskivät myös vanhat käsittelemättömät tunteet ja asiat pintaan. Ajatuksiini vain vyöryi ikäviä asioita ja tunteita kuin itsestään harjoitteiden aikana. Välillä itkin ja tunsin voimakasta ahdistusta. Olin tietyllä tavalla osannut varautua tähän, mutta silti tunteiden voimakkuus yllätti. Se, mikä hämmästytti myös, että tiettyjen lapsuuden kokemuksien ja tunteiden käsittely alkoi uudelleen. En olisi uskonut niin vanhojen asioiden tarvitsevan enää käsittelyä. Lapsuudesta näköjään kumpuaa uskomattoman paljon asioita meidän aikuisuuteen myös. Osa mieleeni nousseista tunteista ja asioista olivat taas juuri niitä, joiden tiesinkin odottavan käsittelyä.

Ihmettelen edelleen, miten hyvin sain vaikeat asiat ja tukahdetut tunteet käsiteltyä, enkä kokenut minkäänlaista pidempiaikaista ahdistusta niistä. Olin pelännyt ja vältellyt tiettyjen asioiden käsittelemistä, mutta nyt ei ollut enää vaihtoehtona vältellä, koska ne vain tulivat itsestään käsiteltäviksi. Ehkä ne eivät tarvinneetkaan niin pitkää ja tuskaista käsittelyä, kuten olin pelännyt, vaan niille saattoi riittää vaan se, että tiedostan ne vain ja sitten voin siirtää ne taka-alalle tai sitten olin jo osittain käynyt läpi asioita tiedostamattani, vaikka siihen en itse välttämättä usko. Olen sitä mieltä, ettei ilman tietoista käsittelyä saa asioita pois mielestä ja kokonaan unholaan. Aiemmassa blogitekstissäni pohdin tunteiden purkamista enemmän. Pääset suoraan tästä lukemaan, miten minä puran tunteitani.

Minulle ikävien asioiden ja vaikeiden tunteiden käsittely oli suht helppoa tällä kertaa, mutta aina ei välttämättä näin ole. Ahdistus voi jatkua pitkään ja saattaa tarvita ulkopuolista asiantuntija-apuakin, varsinkin niissä tilanteissa, joissa vanhat ikävät kokemukset nousevat pintaan. Siinä ikään kuin käy läpi uudelleen ne samat kokemukset ja se voi olla raastavaa.

Vaikka näiden kaikkien ikävien asioiden ja tukahdettujen tunteiden läpikäyminen ei ole helppoa, olen sitä mieltä, että ne on käytävä läpi ja siirrettävä pois mielestä, jotta mieleen tulee tilaa uudelle ja ihanalle. Mielen ja kehon avautuminen ei ole myöskään helppoa ja vaatii työtä sekä säännöllistä harjoittelua, mutta on kaiken sen arvoista. Se tunne, kun huomaat, että pystyt ottamaan vastaan rakkautta ja lämpöä, jota sinulle tarjotaan, on jotain uskomatonta. Tai kun olet läsnä tässä ja nyt. Et eilisessä, etkä huomisessa.

1 vastaus artikkeliin “Meditaation ja mindfulnessin synkkä puoli”

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s