Oletko sinä nähnyt enkeleitä tai kokenut erilaisia enkelikokemuksia?

Olen koko ikäni uskonut jollain tavalla enkelien olemassaoloon, vaikka en aiemmin tietoisesti ajatellut enkeleitä ollenkaan, enkä ikinä uskonut ainakaan kokevani heidän läsnäoloaan. Viime aikaisten kokemusten vuoksi on pakko alkaa muuttaa omaa käsitystäni ja uskoa, että minäkin voin tuntea enkeleiden läsnäolon. Joku voi ajatella, että nyt olen viimeistään tullut hulluksi, mutta ajatelkoon vain. Haluan tällä tekstilläni rohkaista muitakin ottamaan vastaan enkeleiden läsnäoloa ja rohkaista myös kertomaan omista kokemuksistaan. Ei ole mikään häpeä kertoa enkeli- tai muista yliluonnolliseen viittaavista kokemuksista. Eikä mielestäni kukaan voi tuomita toista näistä kokemuksista, vaikka itse ei uskoisi ollenkaan tällaisten kokemusten olevan edes mahdollisia. Osa ihmisistä ei tule koskaan kokemaan mitään yliluonnollista elämässään, koska heillä ei ole herkkyyttä aistia ja kokea sitä.

Oman henkisen heräämiseni myötä aloin tutustua enemmän enkelien maailmaan. Luin paljon erilaisia enkelikokemuksia netistä sekä myös Lorna Byrnen kirjoja hänen elämästään enkelien kanssa. Välillä pyörittelin itsekin silmiäni ja pohdin voiko kaikki jutut pitää paikkansa. Nyt tiedän, että ne voivat olla totta.

Oma ensimmäinen enkelikokemukseni oli hyvin positiivinen kokemus. Yhtenä talvisena iltana huomasin somesta pienen chihun kadonneen ja kävin miettimään, että yö oli tulossa ja pieni chihu ei tule selviämään karkumatkallaan yön pakkasista. Olin lukenut ohjeistuksia ja vinkkejä siitä, miten enkeleiden läsnäoloa voi vahvistaa, niinpä ajattelin kokeilla. Ei se ota jos ei annakaan. Keskityin hengitykseeni ja rentouduin. Aloin samalla kutsua enkeleitä tuon pienen koiran avuksi ja ohjaamaan koiran omaan kotiin. Pian silmissäni värisi omituisesti ja tunsin, että jotain ihmeellistä tapahtui. Mitään muuta en tuntenut kuin värinää silmissäni, mutta tiesin heti, että se on merkki jostain suuremmasta. Aikani maattuani sängyllä ja ihmeteltyäni tuntemusta, menin someen katsomaan kuulumiset karanneesta koirasta. Suureksi ihmeekseni omistaja kertoi, että koira oli yhtäkkiä tullut kotiin! Oliko se vain sattumaa vai olivatko enkelit mukana koiraa ohjaamassa kotiinsa, sitä ei voi tietää varmaksi, mutta itselleni jäi joka tapauksessa hyvin positiivinen olo tapahtuneesta.

Toinen kokemukseni enkeleistä olikin sitten vuorostaan hyvin pelottava. Tein samoin kuin aiemminkin ja odotin vain jonkinlaista enkeleiden merkkiä olemassaolostaan. Sainkin merkin, mutta hyvin pelottavan. Kuulin korvissani sanan: verensiirto. Olin aivan kauhuissani, mietin heti, että minä tai joku läheiseni loukkaantuu tai sairastuu vakavasti ja joutuu verensiirtoon. Monta päivää olin hyvin peloissani ja kuulostelin kauhuissani puhelinta, milloin saan ilmoituksen jostain ikävästä tapahtumasta. Myöhemmin, kun pelkoni alkoi jo laantua, tajusin, että kuulemani verensiirto olikin merkki itselleni ottaa härkää sarvista ja hoitaa oma terveyteni rautavaraston vähyyden osalta kuntoon. Minulla oli ollut ikäviä kokemuksia terveydenhuollosta ja olin jättänyt itse näiden kokemusten vuoksi tutkimukset kesken. Nyt tiesin, että oli aika hoitaa itseni kuntoon. Ilman tuota merkkiä en varmasti olisi vieläkään hoitanut itseäni kuntoon.

Edellä mainitun tapauksen jälkeen minulla meni pitkän aikaa, kunnes uskalsin ”ottaa yhteyttä enkeleihin”. Se tapahtui vasta, kun olin hyvin epätoivoisessa tilanteessa ja pyysin apua tilanteeseeni enkeleiltä. Pyyntööni ei vastattu ja tilanne meni juuri kuten pelkäsinkin sen menevän. Silloin ajattelin, ettei enkeleitä tosiaankaan ole olemassa ja jos onkin, niin eivät he ainakaan auta minua. Menetin hetkellisesti uskoni kokonaan enkeleihin. Jälkeen päin olen tajunnut, että asioiden piti mennä juuri miten ne menikin. Opin tästä ei-toivotusta kokemuksestani paljon ja tulevaisuuteeni siitä on paljon hyötyä. Enkelit tiesivät jo silloin, miten asioiden kuului mennä. Itse en vain silloin tiennyt ja toivoin asioiden menevän toisin. Onneksi kaikki kuitenkin meni näin.

Viimeisin ja konkreettisin kokemus enkeleistä on muutaman viikon takaa. Pyysin muutamana päivänä, että enkelit näyttäisivät minulle jonkin merkin olemassaolostaan. Katselin lähinnä taivaalle ja odotin merkkiä pilvien muodossa, kuitenkaan koskaan sitä näkemättä. Eräänä kesäkuun iltana menin sitten valokuvaamaan luontoon minulle rakkaaseen paikkaan. Kotiin tultua laitoin yhden valokuvan Instagramiin huomaamatta kuvassa mitään erityistä. Vasta illalla nukkumaan mennessä Istagramia selatessani, huomasin kuvassa takanani enkelin. En voinut uskoa silmiäni. Kyselin muutamalta ystävältäni varmistusta näkevätkö hekin myös sen. Kyllä, kaikki näkivät. Olen onnekas ja kiitollinen siitä, että suojelusenkelini näyttäytyi minulle näin selvästi. Enkeleitä on siis minulle olemassa ❤

-Satu-

2 kommenttia artikkeliin ”Enkelin kosketus

  1. Eräs kokemus minkä ihan selvästi spontaanisti muistan (monien joukosta) minulla on enkeleistä kun olin yhdessä hieronta-terapiassa. Olin hyvin rentoutuneessa tilassa, kuitenkin täysin tietoisessa ja tunsin kuinka kiidin maailmojen läpi. Kun katsoin ympärilleni niin huomasin että minua ympäröivät ihanat, loistavankauniit enkelit. Heitä oli useita ja he liitivät aivan lähelläni minua ympäröiden. Niistä tulvi valtavasti rakkautta ja lämpöä. Sen jälkeen olen ollut vakuuttunut että ne auttavat ja suojelevat minua matkallani, huolimatta omista virheistäni ja valinnoistani.
    Kun kerroin tämän terapeutille niin hän myönsi että saa apua ylhäältä käsin.

    Liked by 1 henkilö

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s